Kelit vaihtuu, maisemat ei
Tänä talvena saa sanoa satunnaiselle juttukaverille ilman ajantappamistarkoitustakin: ”on se vuan kelijä pitännä”. Kuin pienen talon porsaat seuraavat toisiaan rajut lumipyryt ja kipakat pakkaset. Jopa 84-vuotias isäni kertoo, ettei muista moista talvea elämänsä ajalta. Ja se on jo paljon se, sillä onhan wanhalla kansalla niin usein tapana muistuttaa että ei se tämä vielä mitään, mutta eri homma oli entivanhaan.
Onkohan sittenkin niin, että ilmastonmuutos ei tarkoitakaan globaalin lämpötilan kohoamista kautta kaikkien mantereiden ja vuodenaikojen? Kelit taitavat kiristyä lähinnä ääripäistään. Talvella paukkuvat tulipalopakkaset ja kesällä hikoillaan kuin tropiikissa.
Jos joku hyrisee kauhun vilusta ja hikoaa jännityksestä, niin ainakin se kasvottomaksi jäänyt VR:n päättäjä jonka mielestä huoltoaikoja kutistava yksityistäminen ja italialainen pendolino ovat pätevä ratkaisu huolehtimaan rautateidemme kilpailukyvystä.
Junat kulkevat jos kulkevat, oli sitten pyryttänyt, pakastanut tai raju helle päällä. En varmasti ole ainoa jota kiinnostaisi tietää mitkä ovat ne ihanneolosuhteet jossa homma rullaa aiotusti. Mikä huolestuttavinta, pelätään VR:llä että huonokuntoisimmilla pohjoisen rataosuuksilla saatetaan jo tulevana kesänä joutua köröttelemään autoiluvauhtia. No, sen varmaan pendolinotkin kestävät renkkaamatta. Elleivät pitkäpinnaisten konduktöörien kielenkannat rullaisi ajoittain hyvinkin luovasti, olisi VR:n tilanne imagonsa osalta enemmän kuin pakkasen puolella.
Karjalaista kulttuuria?
Kotimaisten rikossarjojen keskeisenä teemana on ollut jo kotvan aikaa itärajan takaa lonkeroitaan levittävä huume- ja muu rikollisuus. Viime vuonna ”Helppo elämä” päätyi itäkelmien suorittamaan teloitukseen. Vaikka ”Taivaan tulet” ei rikossarja varsinaisesti ollutkaan, toi siinäkin Sergei huumetta pölliin kätkettynä. Alamaailma -trilogian ykkösvaiheessa suunniteltiin suurta salakuljetusta Venäjältä Suomen kautta Ruotsiin. Pääkonnana hääri Ville Haapasalo. Kakkosvaihe jatkoi samaa linjaa. Nyt sitten areenalla on myös ”Tappajan näköinen mies”, Viktor Kärppä ja hänen veljensä, jota esittää yllättäen Ville Haapasalo.
Jotenkin tuntuu että mikään Venäjä-aiheinen ohjelma tai sarja ei ole ”virallinen”, ellei siinä ole Haapasalon Ville mukana. Mikäs siinä, pätevä kaverihan Ville on ja aksentti oikea. Huvittavaa vain, kuinka urautuneiksi roolijaot ovat alkaneet käydä. Jos Haapasalo on venäläinen, niin Ilkka Heiskasen osa on olla laitapuolen kulkija ja Vieno Saariston kuoleva mummo. Harvassa alkavat olla Suosalon Martinkin ensirakastajan hommat. Viime aikoina Marttikin on liikkunut lain rajamailla, olkoon sitten poliisi tai rosvo. Siinäpähän se karisma karttuu, tiesi jo Åke Lindman-vainaakin.
”Tappajan näköisen miehen” lopputeksteissä on kiinnittänyt huomiota Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön mukanaolo. KKES:n tarkoituksena on karjalaisen henkisen ja aineellisen viljelyn tukeminen sekä karjalaisten perinteiden vaaliminen maassamme, lukee sen toimintaperiaatteissa. Kun oikein osataan tulkita, lienee Sortavalasta paluumuuttaneen Viktor Kärpän näkökulma karjalaisuuden kannalta kiinnostava. Samuli Edelmannin esittämä Viktor on myös komea sankarihahmo, ja sikäli ajaa asiaansa. Monta ruumista vain on jo ehtinyt tulla, vaikka draamaa ei ole esitetty vielä montakaan jaksoa.
Toivottavasti KKES muistaa pitää huolta myös omistamistaan kiinteistöistä, kuten vaikkapa Jokelasta Joensuussa. Maineikas kulttuuriravintola alkaa olla remontin tarpeessa, ja puskutraktoriakin on jossain välissä vilauteltu. Onneksi Joensuussa toimii kilhakka Pro Jokela-liike, joka muistuttaa kohteen tärkeydestä. Joensuussa on ehditty pistää sileäksi Hassisen Kone-liikkeet ja Kerubit ennen kuin kukaan huomasi oikeastaan mitään.
Pieni muna, iso huumori
Suomalainen huumori on kyllä ihan omanlaisensa ilmiö. Se on kuin pakkastalvi, välillä on ja välillä ei sitten yhtään. Putous-ohjelman sketsihahmokisa on tästä mainio esimerkki. Viime vuonna tarjonta oli ensi kerralla hapuilevaa ja tympeisiin hokemiin perustuvaa. Torttu oli kupsakkoo, olj olj, seleväksi tuli se.
Tällä kaudella hahmokaarti on ainakin minusta ollut huomattavasti verevämpää ja ällistyksekseni olen huomannut hekottelevani vedet silmissä monet kerrat. Lieksan hevimiehessä Mika Zetterbergissä oli jotain aivan liiankin tuttua, ja rakennusalaan vähänkään perehtyneet tuntevat varmasti useitakin Harjakaisia. Ninnannunnan ja firman piikkiin, niinhän se menee.
Pakko tunnustaa, Munamies on absurdissa viattomuudessaan sulattanut minunkin huonolla komiikalla hyydytetyn naurukeskukseni. Kun tyyppi on huolella mietitty, sillä on taustatarina ja vitsi on jossain muualla kuin huutamisessa ja kiroilussa, syntyy lets go-jälkeä.
Mitenkähän Impi Umpilampi, Severi Suhonen tai Pekka Puupää olisivat Putouksen sketsihahmokisassa pärjänneet? Luulenpa että kärkipäähän. Itse asiassa Harjakaisen ja Munamiehen puuhat eivät ole kovinkaan kaukana Esa Pakarisen ja Reino Helismaan luomista hahmoista. Sukkelaa sanailua eikä pelkkiä hokemia, lyhyttä ja pitkää, ketterää ja kömpelöä – siitä se syntyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti