Poimuri 18

Nyt lukekaapa tarkoin, Vänninmäen oraakkeli urahtaa. Ennustan nimittäin sen mihinkä tulevat presidentinvaalit ratkeavat. Aikoinaan Martti Ahtisaari repäisi ratkaisevan eron Elisabeth Rehniin lasauttamalla Tuttu Juttu tv-showssa: ”voihan peijooni, karjalanpaistipa tietenkin!”. Nyt tuntuu tuo karppaaminen olevan niin rajusti pinnalla, että ruokapöydässä peli katsotaan. Väyrysen Paavo onkin jo ehtinyt tunnustaa karttavansa leipää ja lipsivänsä keikka-autossa leikkeleitä. Kuka on ehdokkaista kovin voin syöjä? Kuka vielä uskaltaa litkiä light-juomia? Ei olisi Vanhasen Matilla zero-colansa kanssa näissä vaaleissa enää mitään jakoa…

Olen käänteiskielikriittinen

Iltojen pimentymisen kunniaksi voisi ruveta keksimään vaikkapa jatkoa käänteiskielen oppikirjaan. Tämä tuli mieleeni, kun melkein joka aamu saa lukea ties minkä firman tai organisaation aloittelevan yt-neuvotteluja. Kaikkihan yt:n tietää, siinä aletaan suunnitella osalle porukasta työsuhteen päättymistä. Mutta mistä tuo pahamaineinen yy ja tee sitten on lyhenne? Niinpä niin, sehän on yhteistoimintaneuvottelu!
Kansalainen herkästi luulisi että kun yhteistoiminnasta neuvotellaan, niin silloin sovitaan millä konsteilla tällä nykyisellä porukalla saadaan parasta jälkeä aikaan. Sovitaan riidat ja päätetään ”puhaltaa yhteiseen hiileen”. Mutta mitäs tyhjää, melkein päinvastaisesta on kyse. Osa kilometritehtaalle ja loput kahta ahtaammalle, sitähän tuo käytännössä näyttää tarkoittavan.
Yt tosin ei ole lainkaan ainoa kiertoilmaisu, mihin nykyään törmää. Rasistitkin ovat tainneet kuolla valtakunnasta lopulta sukupuuttoon. Enää ei ole jäljellä kuin maahanmuuttokriittisiä ja muuten vain pigmenttitietoisia.
Näitähän voi soveltaa tarpeen mukaan. Muusikkopiireissä vaikka näin: ”enhän minä mikkään kitaristi enkä huilisti oo, oonpahan vuan harmonikkakriittinen”. Ja sitten vain vaatimaan että ilma ei saa keikoilla kiertää kuin huuliharpussa, säkkipillissä ja solistin nahkahousuissa.
Toivottavasti tätä juttua ei satu lukemaan kukaan huumorikriittinen tai vakavuustietoinen eli suomeksi sanottuna tosikko.

Suomalaiset ovat kirjakansaa

Ennustelut kirjan kuolemisesta ovat osoittautuneet edelleenkin ennenaikaisiksi. Ainakin suomalaiset näyttävät olevan vannoutunutta kirjakansaa. Tämä oli helposti pääteltävissä äskettäin järjestetyillä Helsingin kirjamessuilla. Sielläkin piti piipahtaman.
Messuilla vilisti julkkista toisensa perään lavalta lavalle. Tuossa vitsailee Jari Tervo, tuolla virnuilevat Duudsonit ja Hotakainenko se siinä harppoo? Molemminpuolisen ymmärryksen varmistamiseksi katsoin parhaaksi tarttua hihasta oman maakunnan kirjailijaa ja kysäistä Kirsi Pehkoselta miltä messumeno savolaiskirjailijan silmin näyttää.
- Kyllä suomalaisille vielä lukeminen maistuu ja ihan perinteisessä kirjamuodossa. Nämäkin messut ovat valtavan laajat ja monipäiväiset, silti jo näin arkipäivänä kansaa on paljon. Näin ei varmasti olisi, jos kaikki lukisivat kirjansa netistä tai e-kirjoina, Pehkonen toteaa.
Mikä merkitys yksittäiselle kirjailijalle kirjamessuilulla on?
- Nykyään ei riitä että istuu työhuoneessaan ja naputtaa materiaalia kustantajalle lähetettäväksi. On lähdettävä tapaamaan lukijoita. Äärimmäinen visio on se, että yhä useampi kirjailija saa elantonsa esiintymällä ja kirjat ovat vain oheistuote. Aivan samoin kuin biisit ovat kohta rokkareille paitakaupan ja keikkalippujen höyste. Yksittäiselle kirjailijalle esimerkiksi Kirjavälityksen kiertue on tehokkaampaa kohdemarkkinointia suoraan kirjakauppiaille kuin tällainen suurtapahtuma.
Kirsi Pehkonen kertoi ajankohtaisista kuulumisistaan, että elokuussa 2011 ilmestynyt nuorten kirja ”Aloituskiekko” (Kariston kustantamana) on saamassa jatkoa ensi vuonna.

Pärstäkertoimella vai papereilla?

Meiltä ja maailmalta kantautuu tuon tuostakin esimerkkejä, kuinka byrokratia ja sääntöorjuus ajavat terveen järjen ohi niin että heilahtaa. Englannissa uutisoitiin menneellä viikolla Diane Taylorista, joka oli päättänyt piristää iltaansa viskillä. Mummoksi ilkeän ostoksille suunnannutta ladya nimittää, olihan hänellä sentään ikää kunnioitettavat 92 vuotta. Viskin hankinta kuitenkin tyssäsi varsin outoon esteeseen.
Nuori myyjä halusi tarkistaa asiakkaan paperit, sillä paikallisessa viinakaupassa ei alle 25-vuotiaalla ole ostolupaa. Rouva oli esitellyt kaikki mahdolliset bonuskortit ja muut vastaavat. Kun kuvalla varustettua virallista henkilökorttia, ajokorttia, passia tai muuta vastaavaa ei löytynyt, jäi leka hyllyyn. 92-vuotias asiakas ällisteli kauppiaan puusilmäisyyttä ja kertoi tiedotusvälineille ettei häntä enää aikoihin ole alle 25 – vuotiaaksi luultu, 78-vuotiaaksi kylläkin vielä toisinaan.
Lähes vastaava tapaus sattui hyvinkin täysi-ikäiselle Martti Syrjälle Eppu Normaali – yhtyeestä Iisalmen Alkossa joskus muinaisen 80-luvun alkuvuosina. Martti oli piipahtanut ostoksille keikkaa seuranneena aamuna ja ilman papereita tietenkin. Kun ei meinattu myydä, Martti oli puolustautunut kärkevästi: ”Eikö tästä naamasta näy, että viinaa on saatu jo monta vuotta.” Sillä kertaa asiakaspalvelijan tilannetaju ja pärstäkertoimen tunnistus riitti ja ostotapahtuma onnistui.