Kaamos on mustavalkoinen ja nihkeällä tavalla kalsakka sana. Se imee valon lauseista. Kun kaamos on oikein syvä, on sen maailma mustavalkoinen ja harmaa. Kaamos ei ole Lapinmatkailun menekinedistäjien brändi, se on kaikkien meidän suomalaisten mielentila syyssateiden, lehdettömiksi riutuneiden puiden ja narskuvien lumipakkasten määräämättömässä välimaastossa. Kaamosta et voi tilata, sillä ei ole aikataulua eikä hintaa. Kaamos tulee raikkaan ruskan jälkeen kuin krapula markkinamiehelle ja kohmelo konsultille. Kaamoksessa on hyvääkin. Se taittuu katkeamista kohti jo muutaman viikon päästä. Sitä odotellessa.
Miten käy Mikko-sialle?
Hieno sivistyssana tuo rehabilitointi, eikös vaan? Suomeksihan se tarkoittaa aseman tai arvon palauttamista, mikäli se nyt on jostain syystä päässyt jonnekin hautautumaan. Jaakko Tepon tapauksessa näin oli ihan hilkulla käydä, kun Jaska sairastuttuaan lähes unohtui Joensuuhun päätoimiseksi lottokuponkien täyttelijäksi. Näin suuren massayleisön ja ns.taidearvioitsevan kriitikkoväen kannalta. Todellisuudessa Jaskalla oli aikoinaan valtaisa fanijoukko eri puolilla Suomea, ja tämä ei koskaan sankariaan unohtanut. Kun c-kasetit olivat venyneet rikki, ostettiin tuotanto cd-levyinä uudelleen.
Muutama vuosi sitten alkoi tapahtua. Joensuun rockpiirit Cyde Hyttisen johdolla nostivat lähes kirjaimellisesti Tepon sille istuimelle, mille hän suuren suomalaisen kuplettiperinteen jatkajana kuuluu. Julkaistiin kirja, tehtiin tribuuttilevy, julkaistiin vanhaa kataloogia uusiksi ja lähdettiin kiertämään maata musikaalin merkeissä. Sitä hölläkkää on sitten riittänytkin, ja mikä parasta, on Jaakko Teppo itsekin ollut siinä kunnossa, että on voinut olla touhussa mukana vähintäinkin hengessä.
Jaakko Teppo on tänä syksynä innoittanut useampaakin teatteria, ja pari versiota olen ehtinyt tarkastamaan. Iisalmessa on esitetty (sunnuntaina 18.12. vielä näytös) musiikkinäytelmää Tangoilta Pörsänmäessä. Anu Sorjosen ohjaamassa Himmeli ry:n versiossa tutut hahmot saapastelevat lavalle amatöörinäyttelijöiden avulla. Ryynäs-Topi, Römppäs-Veikko, Henna-Lyytia Ryytty, merkonomi Blomqvist ja monet muut lauluista ja tarinoista tutut Ruikonperäläiset puivat ihmissuhteitaan ja kyläkunnan kehityskäyriä. Tarinan keskiössä on Ryynäs-Topin ja Henna-Lyytian rakkaustarina, johon idea kanalabisneksestä tuo omia sävyjään. Siinä sivussa sitten setvitään Rappari-Tyynen ja merkonomi Blomqvistin rakkauselämä – sekä monet muut maalaiskomedialliset kiemurat.
Toissa pyhänä katselin Kuopion musiikkikeskuksen suurella lavalla seikkailevaa samantyylistä porukkaa. Ismo Apell teki jo toisen Teppo-musikaalinsa ja nyt nimenä oli Jaakko Teppo goes Mallorca. Tässä tarinassa itse Jaskakin oli mukana, ikään kuin ajalta ennen laulajan uraansa. Jaskaa esitti ohjaaja Apell itse ja hänen parasta kaveriaan Ryynäs-Topia Jamppa Kääriäinen. Juoni lyhykäisyydessään: Ruikonperän jengi voittaa neljän hengen matkan Mallorcalle ja mukaan sikailemaan lähtee myös Mikko-sika, jota esittää ihan oikea Mikko-sika. Vaikka ihmisnäyttelijätkin panevat parastaan, varastaa makupaloille ahne saparohäntä shown.
Molemmissa esityksissä on kosolti kehuttavaa ja vain häviävän vähän moitittavaa. Iisalmelaiset saavat tuttuihin lauluihin ja tarinoihin koskettavaa latausta, niin aidon oloisia hahmot ovat. Ryynäs-Topin kärttyisä äitimuori on suorastaan autenttinen. Apellin musikaalissa taas rimaa on rohkeasti korotettu, ja kunnianhimoisen käsikirjoituksen huippu on Gary Revelin esittämän Rodriguezin espanjaksi(!) esittämä Hilima ja Onni (”Onni Laukkanen, El Toro de Pueblo…) sekä Hilima Holokin (Johanna Heimonen) Jäläkitauti. Aitoa tuskaa ja tulkintaa. Säestyksestä huolehtii läpi esityksen Kaukolasipartio, jonka riveissä soittavat Tepon pojat Ilja ja Johannes. Esityksen koskettavin hetki koettiin kuitenkin vasta loppuaplodien aikana, kun salintäyteinen yleisö nousi seisaaltaan taputtamaan Mikko-sian lavalle taluttavalle Jaakko Tepolle itselleen.
Yksi huolenaihe allekirjoittaneelle jälkimmäisen esityksen johdosta kuitenkin jäi. Tapasin ”Jaskan” ja ”Topin” itsenäisyyspäivän aattona Kuopion kadulla ja kiittelin esitystä. Mutta mitä saivatkaan korvani kuulla -kehuivat mokomatkin rellukat aikovansa pistää Mikon lihoiksi ja jouluna suihinsa! Olisikohan tässä fb-ryhmän paikka: ”Antakee Mikon ellee!”. Kukapa nyt herttaiselle Mikko-sialle Dalton -alpakan kohtaloa toivoisi…
Pukkia odotellessa
Näin se vaan on, jouluun ei ole enää kuin reilu viikko aikaa. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, menevät lahjontapuuhat taas viime tippaan ja hiki virtaa marketissa. On jälleen aika jännätä sattuuko omat ostetut lahjat kohdalleen ja saako itse ylipäätään mitään.
Minulla on vahva epäilys että pukki saattaa tuoda yhden kirjan, jossa sankarina on tiikerikuvioista takkia käyttänyt rasvalettinen basisti. Vaikka eräs kalju rumpalisetä sanoikin, että valetta ja humpuukia on se, niin silti meinailin kirjan matkalukemiseksi ostaa kun viimeksi isolla kirkolla kävin. Meinasin, mutta en ostanut, kun puoliso niin napakalla äänensävyllä kielsi. Lieköhän tuolla joku kontakti pukin pajaan?
Toivottavasti ystäväni Teukka tajuaa hänkin olla ostamatta pääkallokuvioista mustaa kauluspaitaa. Sen mitä minä Korvatunturin väkeä tunnen, niin sellaisen jos minkä keikkapaidakseen kiltti kitaristi voi saada.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti