Tätä kirjoittaessani on pakkanenkin päättänyt palata pitkältä lomalta. Kiinteistöjen piipuista savut kohoavat kuulakkaalle taivaalle, ihmisten askelissa ei ole rentoa letkeyttä vaan eteenpäin menemisen meininkiä. Joku pitää lapasta suun edessä, toisen askel on kuin Michelin-ukolla, mutta kolmas ei luovu pillifarkuista eikä kitjakkeesta prätkärotsista. Talvi on palannut luoksemme ja jokainen selvittelee välejään sen kanssa omalla tavallaan.
Ikäryhmät yllättivät
Juuri taaksejäänyt tammikuu oli ainakin allekirjoittaneelle iloisten yllätysten kuukausi. Parhaimpia elämyksiä sain kokea kahden eri väestöryhmän taholta: minut löivät ällikällä niin nuoret kuin ikäihmisetkin.
Kuun alussa sain ilon olla mukana Savonia AMK:n Savonion – viikossa, jonka aikana lähes 200 opiskelijaa liiketalouden, terveyden sekä muotoilun koulutusohjelmista tuotti ja kehitti eri teemoihin liittyviä liiketoimintaideoita. Maanantaina startti ja perjantaina parhaat palkittiin – minä kävin tsekkaamassa ideoita keskiviikkona. Pakko tunnustaa, hämmästyin suuresti sitä energiaa ja keksimisen virtaa, mikä porukassa tuntui olevan. Ja mikä parasta, huomattava osa ideoista oli hyvinkin kelvollisia toteutettavaksi tai ainakin jatkokehiteltäviksi.
Varsin moni idea liittyi ikäihmisten elämään. Uskoni tulevaisuuteen suorastaan koheni kertaheitolla. Tiedä vaikka itse vanhana ollessa istun kiikkustuolissa, napsautan älylasit päälle ja kohta näen toisen silmin mitä kylällä tapahtuu ja mitä siellä puhutaan. Ehkä vaikka laitan edustajani baariinkin…
Vesannolla ikäihmiset eivät ole jääneet odottelemaan tulevaisuuden innovaatioita vaan ottavat nykytekniikasta kaiken irti. Pohjois-Savon taidetoimikunnan organisoima lähielokuvaprojekti osoitti, että nykypäivän ikäihmisissä on valmiutta monimuotoisempaan tekemiseen kuin mattimeikäläinen saattaa kuvitellakaan. Jukka Kervisen ohjaama ryhmä tarttui toimeen ja lyhyessä ajassa valmisti kaksi lyhytelokuvaa.
Toinen filmeistä käsitteli vesantolaisen Veikko Matilaisen elämää, joka jo itsessään on hämmästyttävä osoitus uteliaan ja iloisen mielenlaadun merkityksestä elämisen laatuun. Veikko elää vielä yli 90 vuoden iässä täysin ajan hermolla, mesettää ja skypettää, valokuvaa ja arkistoi nykyistä ja mennyttä. Filmien julkistustilaisuudessa tuli mieleen väistämättä: jos hankerahoja jaettavaksi on, niin tällaisiin kohteisiin ne kuuluvat. Tekijöille, jotka sopivasti ohjattuna tekevät omatoimisesti merkittävää paikallishistorian tallennusta. Napakan dokumentin tekoon ei näköjään tarvita rekkakuormallista kalustoa ja bussilastillista väkeä, sitä enemmän innostusta ja halua oppia ikävuosista piittaamatta koko ajan uutta.
Nostan hattua niin Savonian nuorille innovaattoreille kuin Vesannon kestovirtalähteillekin!
Elämää on ensi viikollakin
Presidentinvaalien ennakkoäänestys on tällä erää ohi ja edessä on enää loppukiri sunnuntaina. Sitten meillä on uusi presidentti, ja olkoonpa hän nyt sitten kakkonen tai kutonen, ihan pätevä Halosen seuraaja virkaan astuu. Kekkosen ajoista on presidentin rooli ja vaikutusvalta koko ajan kaventunut, ja enää ei presidentti simpauttele valtakunnan asioita mielensä mukaisesti. Ei niin, vaikka moni sellaista tuntuu luulevan tai ainakin kaipailevan.
Sinänsä on erinomaista, että vaalit ihmisiä kiinnostavat, mutta savolaisittain ilmaistuna ainakin toisella kierroksella meininki on ”mänössä mallittommiin”. Ehdokkaiden arvioinnissa terve harkinta ja asiakysymykset ovat jäämässä markkinahulinan jalkoihin. Presidentin valinta alkaa muistuttaa vuoden sketsihahmon tai Idolsin fanittamista. Monenmoista herjaa huudellaan puolelta toiselle jopa äänestyspaikoilla, ja hyvätkin ystävykset riitaantuvat verisesti kun sattuvat olemaan eri ehdokkaiden kannalla. Facebookissa ratkotaan kaveruuksia irti ja elävänä kohdatessa mennään kadun toiselle puolelle.
Olisi hyvä muistaa, että maanantaina alkaa arki niin uudella presidentillä kuin meillä kansalaisillakin. Uudella presidentillä ei ole valtaisaa taikasauvaa, jota heilauttamalla valtakunnan ongelmat korjaantuvat niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Ja mikä karmaisevinta, meillä on lähellämme edelleen ne samat naapurit ja työkaverit kuin näinä kuluneina viikkoinakin. Kannattaako nyt sanoa niin jyrkkiä sanoja, joita joutuu nieleksimään koko loppuvuoden? Jospa vain itse kukin äänestämme oman makumme ja arvojemme mukaan ja suomme saman vallan kaikille muillekin ja sillä hyvä?
Huumori ei ole leikin asia
Muutama vuosi sitten kävin Suomen Stand Up Clubin järjestämän stand up –kurssin Helsingissä. Sain huomata tylyn totuuden: moni mies tutussa porukassa nauruja heruttelee, mutta menepä varsin asioiksesi parrasvaloihin täyteen ravintolasaliin maksanutta yleisöä pelkällä puheella hauskuttamaan. Saattaa hymy hyytyä.
Kurssia oli vetämässä todellinen asiantuntija, Pekka Jalava. Monta päivää sanailun asiaa puitiin nokikkain ja porukalla ja sain huomata, että Pekka on huomattavan lunki jätkä. Aidosti ystävällisellä ja vilpittömän sympaattisella Jalavalla oli aikaa kaikille ja Taivalkosken sorakielinen sankari oli itse parhaana esikuvana ryhmällemme. Kaikilla on mahdollisuus, eikä alalla pärjätäkseen tarvitse olla kehäkolmosen sisäpuolen kasvatti.
Mutta ollakseen hyvä koomikko on myös kaivettava kerta toisensa jälkeen jotain sielunsa syvyyksistä. On lainattava siltä tililtä, joka ei itsekseen palaudu ennalleen. Erittäin ahkerana työmiehenä Jalava antoi kirjaimellisesti kaikkensa. Hän nauratti, loi hyvää mieltä ja nosti yleisöään nurjalta mieleltä. Minullekin hän antoi kullankalliin ohjeen: omasta itsestään löytää parhaat naurut, ja kun on ne löytänyt, niin mikäpä ettei niitä muillekin jakaisi. Kiitos Pekka, työsi elää edelleen.
